sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Annie Ernaux: Puhdas intohimo

Joskus - aika useinkin - käy niin, että opiskelijat valitsevat kirjaesseetä varten luettavakseen kirjoja vain sillä perusteella, kuinka pitkä kirja on. Luokan hyllyssä on jostain syystä Annie Ernauxin teos Puhdas Intohimo (1991), joka pienen kokonsa vuoksi - kapea kirja, harvaa tekstiä, noin sata sivua - saa aika monet tarttumaan siihen. Takakansiteksti saa kuitenkin aika monet jo palauttamaan kirjan takaisin hyllyyn: "Puhdas intohimo on ranskalaisen kirjailijan sensuelli ja älykäs kuvaus rakkaussuhteesta naisen näkökulmasta katsottuna. Kertoja, pariisilainen opettaja ja kahden aikuisen pojan äiti, on vuoden verran tapaillut itäeurooppalaista naimisissa olevaa miestä. --" Kuvaus opettajan seksielämästä - ei kiitos.

Lienee sanomattakin selvää, että opettajan näkökulmasta teos vaikuttaa aika kiinnostavalta. Juoni kuulostaa Harlekiini-romaanilta, joten lähinnä kiinnostaa se, miksi teosta on sensuellin lisäksi kuvattu sanalla älykäs. Kiinnostaisi myös se, miksi kirja on hankittu koulun hyllyyn, mutta sen tietää yksin joku entinen kirjastonhoitajamme.

Kirjan ensimmäisessä luvussa kuvataan: "Tänä kesänä katselin ensimmäisen kerran pornoelokuvaa televisiosta. -- Se minkä katsominen ennen lähes kuolettavan järkyttävää, on muuttunut yhtä helpoksi nähdä kuin kädenpuristus. Minusta tuntui, että kirjoittamisen tulisi pyrkiä juuri tähän, vaikutelmaan jonka sukupuoliaktin esittäminen synnyttää, tähän ahdistukseen ja järkytykseen, ilman moraalisia arvostuksia."

Kirja kuvaa siis kertojan rakkaussuhdetta ja on ilmeisesti aika elämäkerrallinen. Se ei silti kertojan mukaan ole ekshibitionistinen, koska ekshibitionisti haluaa paljastaa itsensä ja tulla nähdyksi samalla hetkellä, kun taas kirjoittaja voi kirjoitushetkellä ajatella kirjoittavansa vain itselleen, välittämättä mahdollisista tulevista lukijoista. Kertoja kuvaa kirjan tarkoitusta: "En halua selittää intohimoani, ainoastaan näyttää sen." Muutenkin teoksessa on tarinan ja kerronnan kommentointia, esim. "Siirryin imperfektistä preesensiin, koska en keksi parempaa ratkaisua."

Tämän metatason pohdinnan lisäksi kirjassa kuvataan toki sitä rakkaussuhdetta. Kiinnostavaa on sen sijasta esimerkiksi teoksen aikarakenne: se on kirjoitettu suhteen päättymisen jälkeen, ja loppupuolella teos sijoitetaan omaan aikaansa - elettiinhän 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa myös historiallisesti kiinnostavia hetkiä. Kai ne ovat nämä elementit, jotka nostavat yksipuolisen rakkaussuhteen kuvauksen kioskikirjallisuutta kummemmaksi. Teoksen lopussa on myös J. P. Roosin kirjoittamat jälkisanat, joissa pohditaan teoksen sosiologisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti