sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Luettua: Nälkäpeli - Matkijanärhi


Nälkäpeli-trilogian päätösosan luettuani olen tyytyväinen, että tartuin tähän kirjasarjaan. Vaikka kyse on nuortenkirjoista, on Collinsin teossarjassa ajattelemisen aihetta aikuisellekin.

Viimeisessä osassa vyöhykkeet ovat avoimessa sodassa pääkaupungin hallintoa vastaan. Katnissilla on taistelussa rooli, jonka täyttäminen ei ole aivan yksinkertaista. Collins ei päästä päähenkilöitään helpolla, vaan kuvaa hyvin taisteluiden aiheuttamia fyysisiä ja henkisiä vaurioita. Tulevaisuuden yhteiskunnan lääketiede on kehittynyttä ja arpia voidaan parantaa, mutta henkiset tuskat ja mielen järkkyminen ovat vaikeampia hoitaa - ja kestää. Niitä käytetään myös sodankäynnin välineenä. Halutessaan lukija voi siis pohtia teoksen äärellä tappamisen oikeutusta ja sodankäynnin etiikkaa - tai sitten keskittyä juonenkäänteisiin ja vaikkapa kolmiodraamaan Katnissin, Peetan ja Galen välillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti