lauantai 28. joulukuuta 2013

Luettua: Keinulaudalla


Päivi Storgårdin Keinulaudalla (2013) on hänen ensimmäinen romaaninsa. Olen tietoisesti vältellyt Storgårdin haastatteluja, koska halusin lukea kirjan kaunokirjallisena teoksena - romaanina, kuten alaotsikkokin sanoo. En siis halunnut etukäteen tietää liikaa, kuinka omaelämäkerrallinen se on. Sen verran kuitenkin tiedän, että Storgård sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Kirjan päähenkilö on Outi Hagström, tv-toimittaja. Ei siis kovin etäännytettyä. Toki on helpointa kirjoittaa siitä maailmasta, joka on itselle tuttu. Tv-työn stressaavuus ja vaativuus myös sopii romaanin kontekstiksi. 

Outi on henkilönä jokseenkin raivostuttava. Hän ei tunnista merkkejä - väsymystä, hoitamatta jääviä asioita, itkukohtauksia - vaan antaa aina tilanteen ajautua pisteeseen, jossa sairaalaan on mentävä päivystyksen kautta. Ymmärrän tietysti, että tilanne vastaa todellisuutta: sairauden haluaa kieltää ja haluaa kuvitella pärjäävänsä. Toisessa ääripäässä Outilla ovat järjettömät tempaukset, kuten kesämökin pihan uusiksi laittaminen nilkka venähtäneenä. Niille saadaan selitys vasta pitkän ajan päästä, kun diagnoosi saadaan kuntoon.

On hyvä, että mielenterveysongelmista puhutaan. Kirjassa tulee esiin päähenkilön kokema häpeä ja myös hänen läheistensä suhtautuminen. Esimerkiksi Outin mies, Aaron, haluaa suhtautua sairauteen järjellä. Hän odottaa, että se voidaan lääkitä ja se pysyy poissa. "Täähän on ihan biologialla selitettävissä", hän toteaa lukiessaan välittäjäaineiden epätasapainosta. Kun se olisikin niin helppoa.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Virkattu huolisyöppö II


Myös oman perheen kaksivuotias sai huolisyöpön. Tämä valmistui nopeasti, samoin kuin edellinenkin. Ohje on edelleen Novitan Ipana-ekstralehdestä. Langanmenekiksi sanottiin 100 g eli yksi kerä Teddyä, ja se tähän kuluikin (toki voi säädellä menekkiä hiukan sillä, tekeekö ohjeen mitoilla nuo jalat ja kädet).

Minulla on kesken yhdet kirjoneulesukat, joiden toisen varren tein jo kertaalleen ja totesin liian ahtaaksi. Niiden parissa saisi kulutettua vaikka koko loman, mutta kun ne kerran eivät ehtineet pukinkonttiin, en aio pitää niiden kanssa kiirettä vaan teen sitä mukaa kun jaksan. En liiemmin pidä kirjoneuleen tekemisestä, nyt sen taas muistan.

Jottei mene pelkästään käsitöistä kirjoitteluksi, niin seuraavana lukemista odottavat nämä kolme kirjaa:

Storgårdin kirjaa kohtaan ei ole suuria odotuksia, sillä jostain arvostelusta jäi negatiivinen käsitys kirjasta. Aihe kuitenkin kiinnostaa. Tuon toisen kirjan lainasin, koska sillä oli hauska nimi ja sitä kehuttiin Lukuneuvojan blogissa. Nälkäpeliä lukemaan ajaa puolestaan se, että monet opiskelijani puhuvat näistä kirjoista ja niistä tehdyistä elokuvista.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Virkattu halihirviö/huolisyöppö

Teddy-langasta virkattu halihirviö, ohje Novitan Ipana-lehdestä.



Teddyä kului koko kerä eli 100 g ja lisäksi hiukan Nalle-lankaa silmän virkkaamiseen. Isoin työ oli suun virkaa toimittavan vetoketjun ompeleminen käsin paikoilleen.

Tämä halihirviö menee lahjaksi. Pehmoleluinakin tämäntyyppisiä on myynnissä, ja jossain lehdessä näin, että näitä nimitetään huolisyöpöiksi. Idea siis on, että huolensa voi kirjoittaa paperille ja tunkea sen tuonne vetoketjulliseen suuhun. 

Hyvää joulua! 

Paksumpi myssy omaan päähän



Tein itselleni myssyn tuollaisesta Lumio-langasta (akryylia ja heijastinlankaa). Lankaa kului n. 100 g, kerästä riittäisi vielä isoon tupsuun. Kympin puikoilla pipo valmistui parissa tunnissa.


Salamavalossa myssy näyttää tältä. 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Luettua: Älä hikeenny pikkuasioista

"Kun pikkuasiat lannistavat meidät ollessamme ärtyneitä, vihaisia ja helposti harmistuvia, liioitellut reaktiomme paitsi aiheuttavat pettymyksiä, myös todella estävät meitä saamasta mitä haluamme. Emme näe sitä mikä on tärkeää, keskitymme kielteiseen--. Lyhyesti sanottuna elämme kuin elämä olisi yhtä suurta vastoinkäymistä."

Näin sanotaan Richard Carlsonin teoksen Älä hikeenny pikkuasioista (1997) johdannossa. Lainaus osuu ja uppoaa. Jos voittaisin lotossa, keksisin siitäkin varmaan ensimmäisenä jotakin negatiivista sanottavaa. Olkoon uudenvuodenlupaukseni siis, että yrittäisin 
- olla stressaamatta pikkuasioista
- nähdä kaikessa enemmän hyviä puolia
- miettiä aina hetken ennen kuin sanon ääneen kaikki ne huonot ja negatiiviset asiat. 

Kirja koostuu sadasta elämänohjeesta, joiden avulla elämä voisi olla vähemmän stressaavaa. Alkupuolelta mieleen jäi kaksi toisten huomioon ottamiseen liittyvää ohjetta: "Suo kunnia muille" ja "Anna muiden olla useimmiten oikeassa". Ensimmäinen ohje koskee esim. sitä, että kun joku kertoo jonkin jutun, ei yritä kertoa kahta parempaa juttua sen jatkoksi vaan oikeasti kuuntelee toista. Toinen ohje taas käsittelee esimerkiksi sitä, onko useinkaan loppujen lopuksi mitään hyötyä siitä, että osoittaa toisen olevan väärässä jossain asiassa. 

Kirjan "menetelmissä", kuten Carlson niitä kutsuu, korostuu positiivisten tunteiden voima. Pitäisi tietoisesti vahvistaa kiitollisuuden ja rakkauden tunteita eikä velloa pettymyksissä ja vihassa. Tämä on varmasti totta. "Elämä ei ole onnettomuus, ellet itse sitä sellaiseksi tee."

Silti en ole ihan samaa mieltä siitä, että kielteisiä ajatuksia ei saisi lainkaan tutkia ja analysoida. En myöskään ajattele, että ainoa keino saada omaa aikaa olisi herätä neljän aikaan aamulla, muutama tunti ennen muuta perhettä. 

Kaiken maailman elämäntaito-oppaat on helppo leimata hömpäksi ja humpuukiksi. Ajattelen kuitenkin, että tämäkin kirja herätti joitakin ihan hyviä ajatuksia siitä, ettei ihan kaikesta tarvitsisi stressata niin paljon kuin minulla on tapana. Aika monet asiat ovat myös hyvin.

Kirjan kansi on muuten todella ankea, ja siitä henkii, että teos on vuodelta 1997.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Perusasioiden äärellä käsitöissä


Tänä syksynä aikaa käsitöille ei ole juuri ollut. Kolmet tämäntyyppiset perussukat olen tehnyt lahjaksi, kuvattua tuli vain nämä yhdet. Lisäksi tein yhdet lapaset Otava-langasta, mutta niistäkään en muistanut ottaa kuvaa ennen kuin ne päätyivät yhden pikkumiehen käsiä lämmittämään.

Lankana näissä sukissa on Novitan Nalle Luontopolku Kaarna sekä ruskea jämälanka lankalaatikostani, luultavasti Nallea sekin. Sukkien vastaanottajan jalan koko on 31, joten toivottavasti nämä mahtuvat. Malli on siis ihan perussukka, jollainen syntyy minulta ilman ohjeita.

Joulupukin konttiin pitäisi saada vielä yhdet sukat ja yksi yllätys tehtyä, saapa nähdä, riittääkö aika. 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Luettua: Veitsen terällä

Rakas parempi puoliskoni lukee paljon elämäkertoja, itse en kovinkaan usein. Luetutan kuitenkin paraikaa opiskelijoillanikin tietokirjoja, ja oikeastaan siksikin tartuin tähän kirjaan.

Christer Lybäck on elänyt rankan elämän, ja on hienoa, että hän haluaa jakaa elämäntarinansa. Veitsen terällä -kirjan on kirjoittanut Arno Kotro, joskin kirjassa on myös lyhyitä minämuotoisia katkelmia, jotka on kirjoitettu puhekielellä - ilmeisesti ne ovat Lybäckin omaa käsialaa.

Lybäck ajautui jo nuorena rikollisille teille: hän varasteli autoja, imppasi, ryyppäsi ja lintsasi koulusta. Melko pian hän syyllistyi myös muihin omaisuusrikoksiin ja pahoinpitelyihin. Heti kun hän oli teoistaan rikosoikeudellisessa vastuussa, hän päätyi vankilaan. Yhä syvempään kierteeseen joutumisesta on aika rankkaa lukea. Olin yllättynyt, kuinka lyhyitä tuomioita Lybäck rikoksistaan sai. Ulos pääsemisen jälkeen sama kuvio toistui aina.

Jossain vaiheessa Lybäck tajusi, että alkoholi on syypää hänen kaikkiin ongelmiinsa. Siitä erossa pysyessään hän sai asiat sujumaan ja opiskeli vankilassa ylioppilaaksi. Vapautumisen jälkeen hän päätti opiskella lääkäriksi ja toteuttikin tämän päätöksen erinäisten vaiheiden kautta.

Lybäckistä tuli siis arvostettu kirurgi. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan oppinut pitämään huolta raha-asioistaan, ja eron jälkeen hän ajautui ulosottoon ja toimeentulotukiasiakkaaksi. Kirjassa kuvataan, kuinka hän asui asuntovaunussa leirintäalueella ja teki samaan aikaan lääkärintöitä. Tuntuu uskomattomalta, että näin voi oikeasti käydä.

Kirjan loppuosa onkin sitten täysi vastakohta tälle kurjuuden kuvaukselle. Lybäck on nykyisin yksityisen lääkäriaseman osaomistaja ja ilmeisen varakas. Hänen elämäänsä kuuluu urheiluautoja, julkkisystäviä ja ulkomaanreissuja. Hienoa tietysti, että näin kävi, mutta ehkä tämän osion olisi voinut kirjoittaa lyhyemmin tai jotenkin eri sävyyn. Kyllä tämä silti oli lukemisen arvoinen kirja.