tiistai 8. lokakuuta 2013

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu

Lukupiirimme valitsi siis seuraavaksi käsiteltäväksi teokseksi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun (2013). Yleensä emme lue ihan uusia kirjoja, jotta kaikki piiriläiset varmasti ehtivät saada teoksen käsiinsä. Tällä kertaa kuitenkin osa oli jo lukenut Taivaslaulun ja muillakin se oli joko kesken tai lukulistalla, joten päätimme, että käsittelemme sitä marraskuussa. Luin kirjan parissa päivässä, enkä tiedä, mitä muistan siitä enää silloin, joten yritän nyt kirjoittaa joitakin ajatuksia ylös.

Taivaslaulun päähenkilöt ovat Vilja ja Aleksi. He tutustuvat vanhoillislestadiolaisissa piireissä, mutta Aleksia miellyttää Viljassa heti se, että tyttö tuntuu ajattelevan muutakin kuin suurperhettä ja suviseuroja. Silti heillä on kuuden avioliittovuoden jälkeen neljä lasta. Tilanne alkaa tuntua Viljasta jokseenkin toivottomalta, sillä hän on taas raskaana.

Aleksi miettii uskonkysymyksiä laajemminkin ja kirjoittaa niistä blogia, joka on kommentteineen osa kirjaa. Näin näkökulma laajenee yhdestä pariskunnasta koko liikkeen oppia ja toimintatapoja käsitteleväksi.

Minua teos kiinnosti siksi, että olen itsekin kotoisin paikkakunnalta, jossa lestadiolaisia on paljon. Minulle on lapsuudesta tuttua se, että toiset uskovat vakaasti, että joidenkin takana kulkee valkoinen enkeli, kun taas toisia musta enkeli ajaa tulimereen. Tämä teos avasi tilannetta lestadiolaisten näkökulmasta.

Kiinnostavaa oli myös se, miten Aleksin ja Viljan vanhin tytär Kaisla jaottelee leikeissään tyttöjä barbeihin, nukkeihin ja mollamaijoihin. Lestadiolaisissakin on erilaisia ryhmiä. Mietin asiaa omien opiskelijoideni kautta - onko tällainen jako todella olemassa? Mihin he haluavat samaistua? Muutenkin mietin niitä viljoja ja alekseja, joita olen opettanut. Miten se vaikuttaa elämään ja vaikkapa opiskeluun, jos ajattelee kaikkien muiden olevan vääräuskoisia, maailmallisia ja tuomittuja kadotukseen? Entä jos samaan aikaan ei olekaan enää varma, kuuluuko itsekään siihen puhdasoppisten joukkoon, onko "oikeasti uskomassa"? Rauhalan teoksessa nousee esille myös se puoli, että lestadiolaislapsia syrjitään ja kiusataan monien sellaisten asioiden vuoksi, joihin on helppo tarttua, kuten se, että kuuntelee erilaista musiikkia tai ei katso tv:tä.

Rauhalan runsas kuvakieli on saanut vaikutteita luonnollisesti Raamatusta ja Siionin lauluista, mutta myös Kalevalasta ja muusta runoudesta. Ajoittain sitä on hiukan raskastakin lukea. Kuvallisuutta on kuitenkin lähinnä Viljan minä-muotoisissa osuuksissa. Aleksin blogitekstit, Aleksista kertova hän-muotoinen osuus sekä Kaislan leikkikieli on kirjoitettu hyvin eri tavalla. Tyylin vaihtelu  elävöittää teosta. 

Teoksen aihe on tärkeä, ja on hyvä, että siitä puhutaan. Näin varmasti entistä useampi uskaltaa tuoda julki sen, jos uskonnon sanelema rooli ja kohtalo tuntuu omalle kohdalle väärältä. Rauhala itse on korostanut teoksen lempeää sanomaa ja sitä, ettei uskontoa käsitellä siinä yksioikoisesti.

Jäin miettimään sitä, millaiseksi Viljan ja Aleksin elämä muotoutuu sen jälkeen, kun he tekevät oman ratkaisunsa. Onko elämä sen jälkeen pelkkää auringonpaistetta?

1 kommentti:

  1. Pohtimaasi kysymykseesi... Ajattelisin, että taitaa olla mahdotonta, että kenenkään elämä olisi vain helppoa ja kevyttä, vaan vastoinkäymiset ja ahdistus kuuluvat elämään. Kuitenkin, jos uskaltaa elää omannäköistään elämää on jatkuva raskas taakka pois harteilta ja toisaalta myös ne elämän vastoinkäymiset eivät tunnu yhtä vaikeilta, kun voi olla oma itsensä.

    Anni K.

    VastaaPoista