lauantai 23. helmikuuta 2019

Ekaluokkalaiselle luettua

Tähän kirjoitukseen olen koonnut muutamia kirjoja, joita olen lukenut ekaluokkalaiselle ääneen viime syksyn ja tämän talven aikana. Vaikka hän on osannut itsekin lukea jo reilusti yli vuoden, ääneen lukeminen jatkuu meillä niin kauan kuin hän vain suinkin haluaa kuunnella. Toistaiseksi ainakin kirjallisuus kiinnostaa erittäin paljon ja yhteiset lukuhetket ovat mielekkäitä myös aikuiselle, kun lapsi jaksaa kuunnella pitkiäkin kirjoja. Kirjoista syntyy myös hyviä keskusteluja.


J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Alkuteos 1998. Tämä Jim Kayn kuvittama versio ilmestyi alun perin 2015 ja suomenkielisenä 2016, Tammen kustantamana. Oma kirjaostos. 259 s.)

Kirjasarjan toisessa osassa Harry kohtaa vaikeuksia päästä Tylypahkaan. Lopulta hän ja Ron matkaavat sinne lentävällä Ford Anglialla, ja potkut koulusta uhkaavat moisesta uhkarohkeudesta. Pimeyden voimilta suojautumista opettaa tänä lukuvuonna oikea julkkis, kirjailija Gilderoy Lockhart. Paha vain, että tositilanteissa pöyhkeästä luikurinlaskettelijasta ei ole mitään hyötyä. Tositilanteita on taas edessä, sillä koulussa tapahtuu useita hyökkäyksiä oppilaita kohtaan. Uhrit kangistuvat ja kestää kuukausia, että heitä elvyttävä alruunarohto saadaan valmistettua. Harry, Ron ja Hermione tahtovat selvittää, kuka on hyökkäysten takana ja mikä on salaisuuksien kammio, josta hyökkäilevä hirviö ilmeisesti on vapautettu.

Tämän kirjan klassisia kohtia ovat lentävän auton lisäksi esimerkiksi kohtaaminen Hämäkäkin kanssa Kielletyssä metsässä sekä tietenkin kotitonttu Dobby, joka kovasti yrittää pelastaa Harryn mutta tulee sen sijaan aiheuttaneeksi tälle monenlaisia ongelmia. Itseään rankaisevasta Dobbysta lukeminen ei ollut mitenkään mukavaa, ja ekaluokkalaista jännitti kovasti myös kirjan loppu, jossa kohdataan nuori Voldemort. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että jännitys pysyy kohtuuden rajoissa eikä vie yöunia. Välillä, oikein jännässä kohdassa, lapsi pyytää: "Lue äiti vähän aikaa itsekseen ja mieti uskaltaako sitä lukea mulle." Aika suloista.

Jim Kayn kuvittamia Pottereita on ilmestynyt tähän mennessä kolme, ja olemmekin jo aloittaneet Azkabanin vangin lukemisen. Liekehtivän pikarin pitäisi ilmestyä vuonna 2019 englanniksi, joten jospa suomenkielinenkin versio tulee pikapuoliin sen jälkeen.


Mervi Juusola: Kuinka minusta tuli rohkea? (Otava, 2018. 59 s. Kuvitus Anni Nykänen. Oma kirjaostos.)

Ekaluokkalaisen Tildan vanhemmat eroavat, ja hän muuttaa pieneltä paikkakunnalta uuteen kaupunkiin. Miten voisi saada uusia kavereita? Mitä voi tehdä, jos kaveri kohtelee epäreilusti tai jos joku kiusaa? Tällaisten kysymysten äärellä ollaan Mervi Juusolan kirjassa Kuinka minusta tuli rohkea. Kirjassa neuvotaan puolensa pitämiseen ja hyviin kaveritaitoihin.

Kirjan tarinan lomassa on lapsen kanssa pohdittavia kysymyksiä ja tehtäviä. Lapsi saa esimerkiksi nimetä omat supervoimansa. Kirjan liitteenä on myös kortit, joiden avulla voi nimetä tunteita ja pohtia, miten niitä voi käsitellä. Kirjassa on ilmaisuvoimainen kuvitus, josta vastaa sarjakuvataiteilija Anni Nykänen.

Ostin tämän kirjan ekaluokkalaiselle kirjamessuilta. Hän piti kirjasta erittäin paljon ja meinasi, että se olisi hyvä esitellä koulussa, niin kaikki tietäisivät, ettei saa kiusata. Erityisen paljon keskustelimme sivusta, jossa pohdittiin sitä, että kaikki katsovat maailmaa omasta näkökulmastaan. Sivun kuvituksena on erilaisia silmälaseja, ja pohdiskelimme sitä, kuinka silloin kun on vaikkapa kiukkuinen, on päässä sellaiset kiukkusilmälasit, että kaikki näyttää kiukuttavalta.

Juusola on neuropsykiatrinen valmentaja, kuvataideterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut lasten tunnetaidoista myös aikuisille suunnattuja kirjoja.

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut (Otava, 2018. 54 s. Kuvitus Ninka Reittu. Lapselle lahjaksi toivottu kirja.)

Tutustuimme Prinsessa Pikkiriikkiin pari vuotta sitten, kun sain yhdestä blogiarvonnasta palkinnoksi ensimmäisen kirjan tämän mainion hahmon seikkailuista. Kyseisen kirjan ainoa ongelma oli, että sen kolme tarinaa olivat aika pitkiä iltalukemistarkoituksiin. Tässä astetta paremmat iltasadut -kirjassa taas on seitsemän juuri iltasaduksi sopivan mittaista tarinaa. Meillä saattoi mennä parikin tarinaa kerralla.

Vaikka ei olisi prinsessa Pikkiriikistä aiemmin lukenut, se ei tämän kirjan maailmassa haittaa ollenkaan. Kirjan seitsemän tarinaa ovat muunnelmia tunnetuista saduista: uuden version saavat niin Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito, Ruusunen, Lumikki, Punahilkka kuin pari muutakin satua.

Satujen arvomaailma, rooliodotukset ja opetukset on käännetty sopivasti päälaelleen. Sen sijaan, että prinsessa jäisi odottamaan ikävän ennustuksen toteutumista, että hän vaipuu uneen sadaksi vuodeksi ja vain prinssi voisi hänet herättää, prinsessa tajuaa hankkia herätyskellon. Punahilkka ei sekoita mummoa ja sutta ("ei kukaan voi olla niin pöhölö"), mutta saa joka tapauksessa tärkeän opetuksen. Makkara-koira tajuaa, että ei voi olla ankka - eikä haluakaan. Virkistävä lukukokemus, suosittelemme. Sisältää myös sopivasti pieru- ja kakkahuumoria, joka ei ole haitaksi kenellekään.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Kirjabloggari! Äänestä viime vuoden parasta tietokirjaa Blogistanian Tieto -äänestyksessä!

Kirjabloggarit äänestävät viime vuoden parhaista kirjoista neljässä kategoriassa ensi sunnuntaina eli 24.2. Tänä vuonna tietokirjallisuuteen keskittyvän Blogistanian Tieto -äänestyksen ääntenlaskijablogina on tämä Hannan kirjokansi -blogi. 

Vuoden parhaaksi tietokirjaksi voi äänestää kotimaisia vuonna 2018 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2018 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Äänestäjän on luonnollisestikin täytynyt lukea kirjat ja esitellä ne blogissaan (tai vlogissaan). Tarkat äänestysohjeet löytyvät tästä postauksesta - lue huolellisesti esimerkiksi pisteytysohjeet.

Jos haluat äänestää Blogistanian Tieto 2018 -palkinnon saajaa, julkaise sunnuntaina 24.2. kello 10.00 omassa blogissasi postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja haluat äänestää. Linkitä postauksesi tämän minun postaukseni kommenttikenttään, josta minä käyn linkatut postaukset lukemassa ja laskemassa äänet yhteen. Muistathan merkitä postaukseesi, montako pistettä kullekin kirjalle annat, jos äänestät useampia kirjoja! (Ts. lue aiemmin linkittämäni äänestysohjeet.)

Myöhästyneitä ääniä ei huomioida, eikä ääniään myöskään saa julkaista etukäteen. Äänestyspostauksensa voi toki ajastaa etukäteen ilmestymään sunnuntaina, ja linkin voi tuoda tähän postaukseen kommenttina jo ennen äänestyspäivää.

Äänestystulokset julkaistaan ääntenlaskijablogeissa maanantaina 25.2. klo 10 ja samalla tiedotetaan voittajien palkitsemistilaisuudesta - pysy siis kuulolla!

Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestyksen muiden kategorioiden ääntenlaskijablogit löytyvät seuraavista linkeistä (edit: linkit vievät nyt suoraan ääntenkeräyspostauksiin):



Toivon, että kaikki, jotka ovat esitelleet blogissaan edes yhden vuonna 2018 julkaistun tietokirjan, ottavat osaa tämänkin kategorian äänestykseen ja tuovat siten näkyvyyttä lukemilleen tietoteoksille. Kiitos osallistumisestasi!


Aiempien vuosien Blogistanian Tieto -palkinnon voittajat. Komea kavalkadi! 

torstai 24. tammikuuta 2019

Bloggarit äänestävät vuoden 2018 parhaat kirjat - lue ohjeet tästä!

Pian on taas Blogistanian kirjapalkintojen äänestyksen aika. Kaikki kirjablogit ovat tervetulleita mukaan äänestämään, ja osallistujia onkin tavannut olla kymmeniä. Alla oleviin ohjeisiin kannattaa perehtyä tarkasti, jotta antaa äänensä sääntöjen mukaan. Vielä ehtii lukeakin viime vuoden kirjatarjontaa ennen äänestyspäivää.


Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2018 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat Blogistanian Finlandia, Blogistanian Globalia, Blogistanian Kuopus ja Blogistanian Tieto.

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen logot on suunnitellut Marja-Leena Liipo.


Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan sunnuntaina 24.2.2019 klo 10.00 (tarkemmat äänestysohjeet löydät kategoriakuvausten jälkeen).  Tulokset julkaistaan ääntenlaskijablogeissa maanantaina 25.2.2019 klo 10.00.


Blogistanian Finlandia 2018

Blogistanian Finlandia 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään kahdeksatta kertaa. Aiemmin on palkittu Rosa Liksomin Everstinna (Like 2017), Minna Rytisalon Lempi (Gummerus 2016), Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2015) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandian ääntenlaskusta on vastuussa Tuntematon lukija -blogi.

Blogistanian Globalia 2018



Blogistanian Globalia 2018 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään kahdeksatta kertaa. Aiemmin on palkittu Hanya Yanagiharan Pieni elämä (Tammi 2017, suom. Arto Schroderus), Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava 2016, suom. Marianna Kurtto), John Williamsin Stoner (Bazar 2015, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globalian äänenlaskusta on vastuussa Kirjamies-blogi.


Blogistanian Kuopus 2018

Blogistanian Kuopus 2018 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Angie Thomasin Viha jonka kylvät (Otava 2017), Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016), Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012). Kuopuksen äänenlaskusta on vastuussa Yöpöydän kirjat -blogi.

Blogistanian Tieto 2018


Blogistanian Tieto 2018 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2018 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2018 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.
 
Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Koko Hubaran Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like 2017), Mari Mannisen Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena, 2016), Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2013). Tiedon äänenlaskusta on vastuussa Hannan kirjokansi eli oma blogini.

Äänestysohjeet


Äänestyksen edellytys on, että bloggaaja on lukenut äänestämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa ennen äänestyspäivää. Bloggaaja voi äänestää yhdessä tai useammassa yllä esitellyistä kategorioista. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää kolmea eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme (3) pistettä, toiseksi paras kirja kaksi (2) pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Osallistuja julkaisee blogissaan sunnuntaina 24.2.2019 klo 10.00 blogijutun, jossa on listattu äänestetyt kirjat ja niiden saamat pistemäärät. Jokainen pisteitä saava kirja on linkattava siitä kirjoitettuun blogijuttuun. Samaan bloggaukseen voi koostaa kaikissa kategorioissa annetut pisteet tai jokaisen kategorian pisteistä voi julkaista oman juttunsa. Tärkeintä on, että kaikki annetut pisteet julkaistaan 24.2.2019 klo 10.00.

Päivitys 27.1.2019: Yllä olevassa tekstissä puhutaan bloggaajasta ja kirjoittamisesta, mutta äänestykseen voi osallistua myös, jos vloggaa kirjoista. Toisin sanoen äänestyspostauksen voi julkaista myös videomuodossa ja luettujen kirjojen esittelyt voivat olla videomuotoisia.

Käy linkittämässä äänestyspostauksesi ääntenlaskijablogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin ääntenlaskijablogissa viikkoa ennen itse äänestystä (18.2.2019). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa juttunsa julkaisun. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä pisteitä ei huomioida eikä pisteitä saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta äänestyspostauksesta voi ilmoittaa ääntenlaskijablogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun äänestyspostaus on ajastettu julkaistavaksi.

Äänestysten voittajat

Kunkin äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä kyseisessä kategoriassa. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden ääntenlaskuvastuusta kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Osallistuthan sinäkin kevään jännittävimpään äänestykseen! 

lauantai 12. tammikuuta 2019

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
Tammi, 2018
379 s.
(oma kirjaostos)
Tunnistatteko tunteen, että toisaalta toivoisi, että kirjailijat tarttuisivat niihin aiheisiin, jotka ovat juuri tällä hetkellä ajankohtaisia, mutta sitten kun sellaisia kirjoja julkaistaan, toteaakin, että on jo lukenut aiheesta niin paljon uutisia, ettei haluakaan enää pohtia sitä kaunokirjallisuuden kautta? Minulla oli se mielikuva, että Satu Vasantolan romaani En palaa takaisin koskaan, luulen liittyy ennen kaikkea vuoden 2015 pakolaiskriisiin, ja olin ajatellut, etten ehkä jaksa lukea tuosta teemasta juuri nyt. Osoittautui kuitenkin, että teos käsittelee pääasiassa ihan muita asioita, ja siitä tuli yksi viime aikojen parhaista lukukokemuksistani.

Vasantola oli lokakuussa Helsingin kirjamessuilla yksi niistä kirjailijoista, jotka olivat mukana Bonnierin järjestämällä bloggariaamiaisella. Vasantola työskentelee toimittajana Helsingin Sanomissa, ja olen pitänyt monista hänen kolumneistaan. Kirjamessujen haastattelussa hän nosti esiin luokkanousun kirjansa teemana: pienestä maaseutupitäjästä on sukunsa ensimmäisellä ylioppilaalla pitkä matka Helsinkiin yliopisto-opintoihin, sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä jäi kiinnostamaan, koska itselläni on jossain määrin samantapainen tausta. 

"Maailmassa, johon ei ollut syntynyt, joutui jatkuvasti taistelemaan pärjäämisestään, miettimään mistä ja milloin muille paljastuisi, että oli päässyt varkain heidän luentosaleihinsa ja kuppiloihinsa. Ja kun sinne oli kerran hypännyt, paluu ei ollut mahdollista vaikka tahtoisikin. Palaajassa oli vierasta verta, kuka sellaista tahtoisi takaisin." (s. 216-217)

Luokkanousun kuvaamisen lisäksi vaikutuin kirjan sukutarinasta. Kirja lähtee liikkeelle nykyajasta, vuodesta 2017, kahdesta kuolemantapauksesta. Hiljalleen lukija viedään vuosikymmenten taakse. Vähä-Paavolan suvun matriarkka Martta pitää kurissa alkoholiin menevän miehensä Topin ja huolehtii samalla parhaansa mukaan niin lapsistaan, lapsenlapsistaan kuin lapsenlapsenlapsistaankin. Martan lapsista päähenkilöksi nousee eritoten Tapio, joka on tehnyt omat virheensä ja kokenut oman arpeuttavan tragediansa, ja niiden myötä hänestä on kasvanut vahvasti oikeudentuntoinen mies. Tapio on isähahmo sisarentyttärelleen Susannalle, joka ei saa tukea eikä turvaa kotoaan. 

Nykyhetkessä Susanna on valmis avaamaan kotinsa ovet pakolaisena Suomeen tulleelle Fatimalle ja tämän lapsille sekä auttamaan myös Fatiman veljeä. Tästä käynnistyy tapahtumaketju, joka jättää jäljet monen ihmisen elämään. Sitä valotetaan lukijalle aika hitaasti, koska välillä ollaan pitkiä aikoja menneessä. Siksi kirja toimii ehkä parhaiten, jos sen ehtii lukea aika nopeaan tahtiin. 

Kaikki kirjan kolme päähenkilöä, Susanna, Tapio ja Martta, ovat kokeneet kovia, mutta eivät silti ole kovettuneet vaan ovat valmiita auttamaan ja suojelemaan muita. He eivät silti ole mitään ylimaallisia puhtaita pulmusia, vaan kaikki ovat tehneet omat virheensäkin. Hahmot ovat siis uskottavia ja tapahtumat onnistuvat siksi koskettamaan. Kirjan teemat ovat toisaalta ajattomia, toisaalta myös hyvin kiinni tässä ajassa.

Kannattaa myös katsoa Yle Areenasta Flinkkilä & Tastula -ohjelman jakso (11.12.2018), jossa Satu Vasantola puhuu taustoistaan ja muun muassa isänsä sairaudesta, josta hän ei ollut aiemmin julkisuudessa puhunut.

Vasantolan esikoisromaani on luettu myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Amman lukuhetki, Kirjojen kuiskettaKirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata, Kirja hyllyssä. Useammassa tekstissä mainitaan siitä, että romaanissa on aika monenlaisia aineksia ja teemoja, ja se on tietysti totta. Taitaa myös olla esikoisromaanille aika tyypillistä? Joka tapauksessa itse nautin tästä kirjasta paljon ja toivon, että Vasantola kirjoittaa lisää. 

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vaatimaton kooste vuoden 2018 runohaasteesta


Aioin alkuvuodesta olla mukana Reader, why did I marry him -blogin Ompun julkaisemassa Runo18-haasteessa. Haastoin itseni lukemaan vähintään viisi runokokoelmaa. Vuosi lipui ohi (tai kuvaavampaa olisi sanoa, että vuosi pyöritti ja höykytti ihan kunnolla), ja on aika todeta, että tämä tavoite ei ihan täysin täyttynyt.

Blogiini kirjoitin vuoden aikana kahdesta runoteoksesta: Pauli Tapion kokoelmasta Varpuset ja aika (Poesia, 2017) ja Riika Ruottisen kokoelmasta Unestani heräsin (omakustanne, 2018).

Kesällä luin myös Lauri Viidan runoista kootun teoksen Ne runot, jotka jäivät (WSOY, 2016), jossa on julkaistu hänen kokoelmiensa ulkopuolelle jääneitä runoja. En kirjoittanut siitä, mutta luin sitä tavallaan isäni muistoksi. Isä osasi ulkoa ainakin yhden Viidan runon (nimeltään Johtaja). Tästä mainitsemastani kokoelmasta löytyy esimerkiksi runo, jota aina silloin tällöin näkee kuolinilmoituksissa ja joka päättyy säkeisiin Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä.

Kesäisen surun keskellä luin myös Eeva Kilven päiväkirjamerkinnöistään koostaman teoksen Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Se ei ole varsinainen runokokoelma mutta ansaitsee silti tulla mainituksi ihan vain siksi, että se oli lohdullista luettavaa: tarkkanäköisiä, viisaita, lempeitäkin ajatuksia esimerkiksi vanhenemisesta, elämän rajallisuudesta ja maailman muuttumisesta. Teoksessa on myös joitakin runoja, esimerkiksi eräs hyvin merkitykselliseltä tuntunut, joka alkaa näin:

On lohtu:
edesmenneillä ei ole surua,
surua kantavat jälkeenjääneet.

On muisto:
me tiedämme millaisia he olivat,
nämä maahan palanneet
hautakivien alla. 

On kaipaus:
jokainen ihminen elää kaipauksena 
kahden sukupolven ajan,
jotkut kolmen.

Selailin ja lueskelin kesän ja syksyn aikana muitakin runoteoksia, esimerkiksi Helena Anhavaa, Sirkka Turkkaa ja Pertti Niemistä. Runoissa on voimaa ja punnittuja ajatuksia, ja haluaisin kyllä edelleen tuoda runoutta enemmänkin blogiini.

Runo18 -haasteeseen kuuluu myös seuraava Ompun asettama "ehto": "Haasteen päätteeksi jokainen julkaisee 'oman' runon, joka muodostetaan luettujen runokokoelmien nimistä ja jota kukin voi halutessaan täydentää omilla sanoillaan. Luettujen runokokoelmien nimet tulee kuitenkin erottaa selvästi kokonaisuudesta esimerkiksi lihavoimalla tai kursivoimalla."

Eli yritetään nyt sitten. Lukemieni runoteosten nimet on lihavoitu kokonaisuudesta. Kiitos Ompulle haasteesta ja tästä reunaehdosta. Enpä ole aikoihin runoillut, saati sitten antanut hengentuotettani kenenkään luettavaksi.


Kuolinsiivous

Unestani heräsin
taas
lapsuusmaisemissa

Ne runot, 
jotka jäivät
lohduttavat
herättävät unohdetut

Katsokaa taivaan lintuja
varpuset

        ja
           aika

minulla on tarpeeksi
kaikkea

lauantai 29. joulukuuta 2018

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Napoli-sarjan osa 4)

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina
Alkuteos Storia della bambina perduta, 2014
Suom. Helinä Kangas
WSOY, 2018
512 s.
(oma kirjaostos)

Elena Ferranten neliosainen Napoli-sarja päättyy Kadonneen lapsen tarinaan (alkuteos 2014, suomennettu 2018). Teoksen alaotsikkona on Kypsyys - Vanhuus. Ystävykset Elena ja Lila ovat tässä elämänvaiheessa jälleen enemmän yhdessä kuin kolmannessa osassa, jossa Elena oli enimmäkseen Firenzessä Pietron vaimona. Tässä osassa Elena palaa pitkäksi ajaksi asumaan Napoliin, ja häntä ja Lilaa yhdistää myös se, että molemmat odottavat lasta yhtä aikaa. Helpot tai vaivattomat ystävysten välit eivät edelleenkään ole.

Vaikka Elena luo vuosikymmenten mittaisen uran kirjailijana, hän kokee yhä jonkinlaista alemmuutta Lilaan verrattuna. Kenties tuo tunne on hänelle jonkinlainen välttämätön polttoaine. Elena kipuilee siis vieläkin suhteestaan Lilaan, ja keskeistä on myös suhde Ninoon. Miksi Elena voi puhua ja kirjoittaa naisten oikeuksista ja asemasta, mutta tyytyy omassa rakkauselämässään pitkän aikaa olemaan omahyväisen ja itseriittoisen Ninon kynnysmattona? Tätä kysymystä hän pohtii itsekin.

Sarjan viimeinen osa kattaa tapahtumia 1970-luvun lopulta 2000-luvun alkuun. Välillä hypätään pitkästikin eteenpäin, mutta palataan sitten valottamaan väliin jääneitä tapahtumia. Kirja piti varsin hyvin otteessaan, ja ennen kaikkea odotin tietysti sitä, että päästään siihen, mistä Loistava ystäväni alkoi: Lilan katoamiseen. Kirjasarja on siis kokonaisuutena hyvin rakennettu.

Monet asiat muuttuvat kirjan aikana niin Elenan ja Lilan elämässä kuin Napolissa ja koko Italiassakin. Tietyt asiat tuntuvat silti pysyvän: viranomaisiin ei ole luottamista, vaan asiat halutaan hoitaa suoraan perheiden ja sukujen välillä. Elena haluaa uskoa, että pystyisi vaikuttamaan myös kirjoittamisellaan: Kirjoittamisen tarkoituksena on tehdä pahaa niille, jotka haluavat tehdä pahaa muille. Pitää vahingoittaa sanoilla niitä, jotka vahingoittavat nyrkeillä ja potkuilla ja kuolettavilla aseilla. Usein - ja varsinkin vanhemmiten - pessimismi kuitenkin valtaa Elenan: hänen mukaansa hänen kotikaupunkinsa Napoli on malliesimerkki siitä, että historia ei johda mihinkään parempaan, vaan "unelma rajattomasta kehityksestä on painajainen täynnä julmuutta ja kuolemaa". 

Erityisen kiinnostavaa tässä osassa minusta oli seurata Elenan tytärten varttumista samassa ympäristössä, jossa Elena ja Lila itse kasvoivat paria vuosikymmentä aiemmin. Kaiken kaikkiaan kirjasarja saa mielestäni arvoisensa päätöksen. Suosikeikseni jäävät silti sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joissa kuvattiin Elenan ja Lilan lapsuutta ja nuoruutta.

Tämän vuoden Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 28, sanat ovat kirjan nimessä aakkosjärjestyksessä.

Muissa blogeissa Ferrantea on luettu edellisten osien tapaan ahkerasti, ja poimin tähän muutaman linkin. Kirjaluotsi kaipaa jo nyt takaisin Elenan ja Lilan maailmaan. Leena Lumi ylistää, että Ferrante viiltää itsensä lukijan ihon lävitse. Luettua elämää -blogin Elina ihailee Ferrantea naisten elämän koko kirjon kuvaajana. Mitä luimme kerran -blogissa kirjasarja on nimetty tulevaisuuden klassikoksi. Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja on koukuttunut Napoli-sarjaan hitaasti mutta varmasti, ja postauksessa on kurkistettu myös HBO:n tv-sarjaan. Se on ilman muuta omalla katselulistallanikin nyt kun koko kirjasarja on luettu. Kriittisiä äänenpainoja Ferrantea kohtaan en siis onnistu tämän päätösosan kohdalta löytämään - Ferrante on menestyksensä ansainnut.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Helmet-haasteeseen luettuja

Tähän kirjoitukseen olen koostanut muutamia lukemiani vuoden 2018 Helmet-haasteeseen sopivia kirjoja, joista ei ole erillistä postausta blogissani.

Noora Vallinkoski: Perno Mega City 

Atena, 2018, 359 s., kirjastolaina.


Hanna meinaa kuolla jo ennen syntymäänsä, koska hänen äitinsä on itsetuhoinen. Äidin masennus ja isän syöpä varjostavat kasvua muutenkin ankeassa lähiöympäristössä 1980-1990-lukujen Turussa. Teini-iässä kaikki tämä purkautuu holtittomana käytöksenä. Ympärillä olevat aikuisista ei ole hallitsemaan omaakaan elämäänsä, joten lapset ovat hyvin pitkälti oman onnensa nojassa.

Vallinkoski sanoittaa esikoisteoksessaan hienosti, miltä lapsesta tuntuu, kun kotioloista tai omista tunteista ei voi puhua kenenkään kanssa - niille ei ole sanoja ja vaikka olisi, ei ole ketään  aikuista, jolle puhuisi tai jota kiinnostaisi. Niinpä lapset määrittelevät maailmansa ja sen säännöt itse ja yrittävät selvitä kuka milläkin keinolla. Teoksen lopussa vaikuttaa, että Hannan keinoksi voisi tulla nimenomaan kieli: Halusin käpertyä kirjainten katveeseen. Keksiä kielen, jossa olisi sanoja Pernossa tapahtuville asioille eikä vain niille jotka tapahtuivat paikoissa, joiden olemassaoloa kukaan ei kyseenalaistanut. Minun kieleni piirtäisi ääriviivat niille, jotka olivat onteloita ainemassassa. Reikiä emmental-juustossa. Jotka kömpivät kellareista ja pohjakerroksista vain huomatakseen, että valo oli siirtynyt taas muutamaa kerrosta korkeammalle. 

Sijoitan kirjan haastekohtaan 4, Kirjan nimessä on jokin paikka. Teos sopisi jäljellä olevista kohdista myös kohtaan 5, Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyin, tai kohtaan 47, Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Anne B. Ragde: Elämänrakentajat

Tammi, 2018. Alkuteos Liebhaberne, 2017. Suom. Katriina Huttunen. Luettu/kuunneltu Storytelistä. Äänikirjan lukijana Mervi Takatalo.

Tänä vuonna suomennettu Elämänrakentajat on viides osa Anne B. Ragden Berliininpoppelit-sarjasta. Kirja jatkaa suoraan siitä, mihin neljäs osa jäi. Torunn on päättänyt pysyä perimällään Neshovin tilalla ja pistää sitä kovaa vauhtia uuteen uskoon. Hän ei suinkaan aio olla maatilan emäntä, vaan elannon voisi tarjota Margido-sedän hautaustoimisto. Kirjassa kuvataankin paljon hautaustoimiston työtä, ruumiiden käsittelyä ja muita yksityiskohtia. Kirjan henkilöt pohtivat työnsä tai elämäntilanteensa vuoksi paljon kuolemaa ja sitä, millä ehdoilla elämä pitäisi elää.

Torunnin välit toiseen setään, Tanskassa asuvaan Erlendiin, ovat etäiset, koska kumpikaan ei osaa ottaa toiseen yhteyttä aiemmin tapahtuneen välirikon jälkeen. Erlendin elämään haastetta puolestaan tuo oma remonttiprojekti sekä puoliso Krummen elämäntaparemontti. Erlendin osuus jää kirjassa vähän irralliseksi ja hänelle tapahtuu henkilöistä kaikista vähiten.

Jos on lukenut kirjasarjan alusta asti, lukija on ehkä iloinen, että tässä osassa kerrotaan lopultakin enemmän Torunnin isoisäkseen kutsuman Tormodin nuoruudesta, josta sarjassa on aiemmin vihjailtu ja valotettu sitä vain lyhyesti. Jollain tavoin ympyrä siis sulkeutuu. Silti kirjasta jää sellainen olo, että henkilöiden tarina ei ole vielä loppuun saneltu, vaan ehkä heistä kuullaan vielä. Sarjan parissa on ollut helppo viihtyä, vaikka teemat eivät ole aina ihan kevyitä.

Sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 40 eli Kirjassa on lemmikkieläin, koska Torunnin Anna-koira tuo kovasti iloa niin hänen kuin Tormodinkin elämään. Haasteestani on näköjään löytynyt paikat kaikille Ragden Berliininpoppelit-sarjan kirjoille - olen tosiaan lukenut kaikki viisi tänä vuonna.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Tammi, 2016. Suom. Antti Valkama. Japanink. alkuteos Hakase no Aishita Sûshiki, 2003. Kirjastolaina. 286 s.

Valitsimme tämän pari vuotta sitten suomennetun japanilaisen teoksen lukupiirikirjaksemme yhden jäsenen suosituksesta. Koska hän on kirjastoihminen, voin siis sijoittaa kirjan Helmet-haasteessani kohtaan "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja". Kirjaa suosittelevat myös esimerkiksi Keski-kirjastot, jotka ovat nostaneet sen aikuisten lukudiplomilistalleen kohtaan "Ihmeellisiä ihmisiä".

Kirjan kuvaama professori on tosiaan aika ihmeellinen ihminen. Hän on onnettomuuden seurauksena saanut aivovaurion ja menettänyt osittain muistinsa siten, että uudet asiat ja henkilöt säilyvät hänen lähimuistissaan ainoastaan 80 minuuttia. Professori kompensoi muistiaan kiinnittämällä vaatteisiinsa muistilappuja. Silti joka päivä hänen on aloitettava alusta taloudenhoitajaansa tutustuminen. Taloudenhoitajat eivät olekaan pestissä pitkään viihtyneet, mutta tämänkertainen tapaus tahtoo olla poikkeus. Hän kiintyy professoriin ilmeisen vilpittömästi, eikä vähiten siksi, että professori osoittaa puolestaan suurta kiinnostusta ja lämpöä hänen pojalleen, jota kutsuu tämän pään muodon vuoksi Juureksi (tasainen päälaki muistuttaa neliöjuurta).

Vaikka professorin lähimuisti on mennyt, hän on kuitenkin edelleen taitava erikoisalallaan eli matematiikassa. Hän viettää päivät ratkoen eri lehtien matemaattisia ongelmia ja saa niistä rahapalkkioita. Professori saa myös taloudenhoitajan ja tämän pojan matematiikan kauneuden pauloihin - sekä kieltämättä myös ajoittain lukijan. Kirjassa ei tapahdu paljoa, vaan ennen kaikkea sen vähäeleisessä tarinassa korostuu toisesta huolehtiminen ja välittäminen ja ihmisarvo. Siksi se ehkä onkin myynyt miljoonia Japanissa.

Minä, joka nälän kiusaamana pesin toimiston lattioita ja samalla kannoin huolta Juuresta, tarvitsin niitä ikuisia totuuksia joista professori puhui. Minun täytyi saada tuntea, että näkyvää maailmaamme kannatteli toinen, näkymätön maailma. Majesteettisena pimeyden lävistävä, ilman leveyttä tai pinta-alaa äärettömiin jatkuva todellinen suora - siitä minä sain vähäisen rauhani ja lohtuni.