Tähän kirjoitukseen olen koonnut muutamia kirjoja, joita olen lukenut ekaluokkalaiselle ääneen viime syksyn ja tämän talven aikana. Vaikka hän on osannut itsekin lukea jo reilusti yli vuoden, ääneen lukeminen jatkuu meillä niin kauan kuin hän vain suinkin haluaa kuunnella. Toistaiseksi ainakin kirjallisuus kiinnostaa erittäin paljon ja yhteiset lukuhetket ovat mielekkäitä myös aikuiselle, kun lapsi jaksaa kuunnella pitkiäkin kirjoja. Kirjoista syntyy myös hyviä keskusteluja.
Kirjasarjan toisessa osassa Harry kohtaa vaikeuksia päästä Tylypahkaan. Lopulta hän ja Ron matkaavat sinne lentävällä Ford Anglialla, ja potkut koulusta uhkaavat moisesta uhkarohkeudesta. Pimeyden voimilta suojautumista opettaa tänä lukuvuonna oikea julkkis, kirjailija Gilderoy Lockhart. Paha vain, että tositilanteissa pöyhkeästä luikurinlaskettelijasta ei ole mitään hyötyä. Tositilanteita on taas edessä, sillä koulussa tapahtuu useita hyökkäyksiä oppilaita kohtaan. Uhrit kangistuvat ja kestää kuukausia, että heitä elvyttävä alruunarohto saadaan valmistettua. Harry, Ron ja Hermione tahtovat selvittää, kuka on hyökkäysten takana ja mikä on salaisuuksien kammio, josta hyökkäilevä hirviö ilmeisesti on vapautettu.
Tämän kirjan klassisia kohtia ovat lentävän auton lisäksi esimerkiksi kohtaaminen Hämäkäkin kanssa Kielletyssä metsässä sekä tietenkin kotitonttu Dobby, joka kovasti yrittää pelastaa Harryn mutta tulee sen sijaan aiheuttaneeksi tälle monenlaisia ongelmia. Itseään rankaisevasta Dobbysta lukeminen ei ollut mitenkään mukavaa, ja ekaluokkalaista jännitti kovasti myös kirjan loppu, jossa kohdataan nuori Voldemort. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että jännitys pysyy kohtuuden rajoissa eikä vie yöunia. Välillä, oikein jännässä kohdassa, lapsi pyytää: "Lue äiti vähän aikaa itsekseen ja mieti uskaltaako sitä lukea mulle." Aika suloista.
Jim Kayn kuvittamia Pottereita on ilmestynyt tähän mennessä kolme, ja olemmekin jo aloittaneet Azkabanin vangin lukemisen. Liekehtivän pikarin pitäisi ilmestyä vuonna 2019 englanniksi, joten jospa suomenkielinenkin versio tulee pikapuoliin sen jälkeen.
Ekaluokkalaisen Tildan vanhemmat eroavat, ja hän muuttaa pieneltä paikkakunnalta uuteen kaupunkiin. Miten voisi saada uusia kavereita? Mitä voi tehdä, jos kaveri kohtelee epäreilusti tai jos joku kiusaa? Tällaisten kysymysten äärellä ollaan Mervi Juusolan kirjassa Kuinka minusta tuli rohkea. Kirjassa neuvotaan puolensa pitämiseen ja hyviin kaveritaitoihin.
Kirjan tarinan lomassa on lapsen kanssa pohdittavia kysymyksiä ja tehtäviä. Lapsi saa esimerkiksi nimetä omat supervoimansa. Kirjan liitteenä on myös kortit, joiden avulla voi nimetä tunteita ja pohtia, miten niitä voi käsitellä. Kirjassa on ilmaisuvoimainen kuvitus, josta vastaa sarjakuvataiteilija Anni Nykänen.
Ostin tämän kirjan ekaluokkalaiselle kirjamessuilta. Hän piti kirjasta erittäin paljon ja meinasi, että se olisi hyvä esitellä koulussa, niin kaikki tietäisivät, ettei saa kiusata. Erityisen paljon keskustelimme sivusta, jossa pohdittiin sitä, että kaikki katsovat maailmaa omasta näkökulmastaan. Sivun kuvituksena on erilaisia silmälaseja, ja pohdiskelimme sitä, kuinka silloin kun on vaikkapa kiukkuinen, on päässä sellaiset kiukkusilmälasit, että kaikki näyttää kiukuttavalta.
Juusola on neuropsykiatrinen valmentaja, kuvataideterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut lasten tunnetaidoista myös aikuisille suunnattuja kirjoja.
Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut (Otava, 2018. 54 s. Kuvitus Ninka Reittu. Lapselle lahjaksi toivottu kirja.)
Vaikka ei olisi prinsessa Pikkiriikistä aiemmin lukenut, se ei tämän kirjan maailmassa haittaa ollenkaan. Kirjan seitsemän tarinaa ovat muunnelmia tunnetuista saduista: uuden version saavat niin Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito, Ruusunen, Lumikki, Punahilkka kuin pari muutakin satua.
Satujen arvomaailma, rooliodotukset ja opetukset on käännetty sopivasti päälaelleen. Sen sijaan, että prinsessa jäisi odottamaan ikävän ennustuksen toteutumista, että hän vaipuu uneen sadaksi vuodeksi ja vain prinssi voisi hänet herättää, prinsessa tajuaa hankkia herätyskellon. Punahilkka ei sekoita mummoa ja sutta ("ei kukaan voi olla niin pöhölö"), mutta saa joka tapauksessa tärkeän opetuksen. Makkara-koira tajuaa, että ei voi olla ankka - eikä haluakaan. Virkistävä lukukokemus, suosittelemme. Sisältää myös sopivasti pieru- ja kakkahuumoria, joka ei ole haitaksi kenellekään.
